Elina Isossa-Britanniassa 2015: ''How are you?''

Yleisesti hieman kuulumisia täältä.

Voi kuinka rakastankaan tätä kulttuuria! Aina moikatessa on hyvä kysyä kuulumiset. Täällä ihmisiä oikeasti kiinnostaa mitä sinulle kuuluu. Jos seisoskelemme yksin töissä niin ei tarvitse kauaa odotella kun joku kysyy ''Is everything alright my love?''
On myös ihanaa kuulla aamulla ensimmäiseksi yövartijalta ''Good morning darling!'' -toivotus. Ihmiset ovat myös hyvin avoimia, uteliaita ja ennenkaikkea auttavaisia täällä. He ovat aina valmiita tarjoamaan apuaan ja auttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. (Havainto: junissa, busseissa, junalaitureilla yms on pienet kyltit joissa kehoitetaan antamaan istumapaikka vammaisille sekä vanhuksille, mutta täällä se on jokatapauksessa itsestäänselvyys.)

Yksin- ja yhteiselo sujuu täällä todella hyvin. On itseasiassa mukavaa kun oma elämä on ns. kuplassa olemista, sillä se että kommunikaatiokieli on englanti, viikolla käydään töissä ja ehkä suurin huolenaihe tällä hetkellä on se, että mitä söisi huomessa on elämäni juuri nyt. Olen kyllä yhteydessä paljon kavereihin ja perheeseen suomesta mutta parhaani mukaan kehittelen täälläkin kaverisuhteita.

Asumme asuntolassa seitsemännessä kerroksessa, ja hupaisaa kyllä, minun ja J:n lisäksi täällä asuu 2 muuta tyttöä jotka kummatkin opiskelevat jollain tavalla terveysalaa (en oikein saanut kiinni pitkästä tutkintonimen rimpsusta..) sekä myös yksi terveysalan opiskelija (aiempi tutkinto hammaslääkäri) päiväopiskelee meidän yhteisissä tiloissa.
Yhteen heistä olemme J:n kanssa tutustunut paremmin. Hän jätti meille lauantai-iltana ruokaa mikä sai suurin piirtein kyyneleet kihoaaman silmiin ''kunnon ruokaa, vihdoin!''. Joten vastapalvelukseksi toin hänelle eilen suklaata kun kävin huoltoasemalla ja söimme yhdessä minun ja J:n tekemiä tortilloja.

Tänään vietin päiväni Suen kanssa viriketoiminnassa. Aamulla meillä kävi musisoimassa sellisti/pianisti sekä viulisti. Se muistutti hieman musiikkiterapiaa. He soittivat klassisia kappaleita sekä saimme asukkaiden kanssa pieniä instrumentteja joilla pääsimme improvisoimaan sekä leikkimään kapellimestareita. Suomessa palvelutalot voisivat tehdä yhteistyötä esim. musiikkiopistojen kanssa, sillä musiikin vaikutus on aivan uskomaton. Muutama asiakas oli unessa/muissa maailmoissa tuoleissaan tuokion aikana mutta kun musiikki alkoi soimaan, he aktivoituivat osallistumaan ja kuuntelemaan. Myös edellämainittu soittimilla improvisointi toimii eräänlaisena kommunikointikeinona.

Lounge

Loungessa on myös undulaatteja

Lounaan jälkeen alkoi tuolizumba mikä oli aivan uskomattoman hauskaa ja vetäjä oli ihan huippu! Tämän jälkeen alettiin viemään asukkaita takaisin ja minä istahdin muutaman asukkaan ja teekupin kanssa alas pelaamaan melkein tunniksi dominoa. Olen yrittänyt ottaa hyötyä irti mahdollisesta ''vapaa-ajasta'' töissä viettämällä sen asukkaiden kanssa, sillä he ovat uskomattoman kärsivällisiä, ymmärtäväisiä ja ystävällisiä joten heidän kanssaan kielitaito karttuu ja oppii uutta kaikesta.

Viimeyönä uni ''hieman'' katkesi, sillä kahdelta alkoi soimaan palohälytys. En ole koskaan eläessäni kuullut missään niin kammottavaa ja kovaa ääntä. Muistutti lähinnä ilmahälytystä tai tsunamivaroitusta.. Ei siinä auttanut kun ottaa puhelin, passi ja lompakko kainaloon, hakata kerroksen ovet läpi ja juosta seitsemännestä kerroksesta alas. Kaikki kerroksestamme pääsi ulos hyvin ja puolen tunnin jälkeen hälytys kuitattiin pois (lue: mykistettiin). Kyllä sitä säikähti, varsinkin kun olin ennen nukkumaanmenoa ajatellut että miten poistua rakennuksesta jos esimerkiksi kolmannessa kerroksessa kirjaimellisesti palaisi. Tänne ei saapunut minkäänlaista paloautoa taikka poliisia, joten kun pääsi takaisin nukkumaan oli hieman turvaton olo.
Loppu hyvin, kaikki hyvin sillä joku oli vain innostunut käristämään pekonia ensimmäisessä kerroksessa keskellä yötä.

Muuten täällä on todella viihtyisää, arki pyörii niinkuin Suomessa ja näkee sekä kokee paljon uusia unohtumattomia asioita.